Niin paljon uutta

Aamun tihkusateessa kävelin sairaalalle. Ehkä muutaman päivän takaisen muuton vuoksi en ollut ehtinyt tai jaksanut jännittää turhaan tulevaa. Jotenkin olen myös kasvanut luottamaan itseeni enemmän, absurdin ja ahdistavan perfektionistisuuden sijasta. Lisäksi saatoin olla onnellinen, että 10 viikkoa kestäneen työttömyyden jälkeen olin saanut mieluisaksi ajattelemani työpaikan.

Lattian värillistä viivaa seuraamalla löysin tieni oikealle osastolle ja lopulta myös osastonhoitajan kansliaan. Muutaman paperin täyteltyäni lähdin opetushoitajan kanssa hakemaan avaimia ja henkilökorttia. Pukuhuoneelle päästyämme olin varmistunut siitä, että minut yritettiin eksyttää sairaalan käytävien viidakkoon. Vaihdoin ylleni kokoa liian isot suojavaatteet. Toisin kuin uneni olivat yrittäneet ennustaa, en pukeutunut vaaleankeltaiseen tai -pinkkiin, vaan turkoosiin.

Opetushoitajan kanssa sain rauhassa kiertää osastoa ja vähän laajemmin sairaalaakin. Hän oli koonnut minulle ison perehdytyskansion täynnä tärkeää tietoa. Käytännön työn kannalta oli laadittu checklistat mm. erilaisten laitteiden käytön hallitsemisesta. On hienoa, että osastolla on suunniteltu uudelle työntekijälle kunnollinen, systemaattinen perehdytys. Niin tärkeää kuin perehdytys onkin, siitä joudutaan usein tinkimään.

Täysin uutena asiana minulle opetettiin potilastietojärjestelmää. En ollut edes kuullut järjestelmän nimeä. Olin ehkä jopa häkeltynyt siitä kuinka paljon kätevämpi tämä ohjelma oli verrattuna aikaisemmin käyttämääni potilastietojärjestelmään. Ei sillä, että tämä uusikaan täydellinen olisi. Näitä opetustuokioita oli kaksi, joista toinen, kaksi ja puolituntinen kattavahko katsaus järjestelmään päätti ensimmäisen päiväni.

Seuraavaksi päiväksi varasin itselleni sopivankokoiset vaatteet. Opetushoitajan poissaollessa tarkoituksena olisi olla toisen hoitajan perehdytettävänä kentällä. Saa nähdä, miten nopeasti pääsen kärryille uuden työpaikan toimintatavoista ja rutiineista. Elän hetki kerrallaan ja kuljen eteenpäin luottavaisin mielin.